maanantai 19. syyskuuta 2016

Tunti 2

Toisen tunnin ajatuksia..

Tänään tunnilla vuorossa oli PowerPoint harjoitukset. Saimme taululle kolme tehtävää, jotka piti olla valmiina tunnin aikana. Ensimmäinen tehtävä piti tehdä Laurean Tikkurilan kampuksesta. Olen PowerPointtia aikoinaan käyttänyt jonkin verran, mutta on sen toiminnot päässeet vähän unohtumaan. Onneksi sen käyttöä varten ei kuitenkaan tarvitse mikään nero olla, joten toiminnot palasivat mieleeni hyvin nopeasti.

Toinen tehtävä oli omasta harrastuksesta. Tämän tekeminen oli minulle erityisen helppoa, sillä mielenkiintoisesta aiheesta on aina helppo tehdä tehtävä. Aiheena minulla oli lumilautailu, jota olen harrastanut jo 6-vuotiaasta lähtien.

Kolmas tehtävä tehtiin omasta tulevaisuuden tavoitteista koulun jälkeen. Itselleni kaikki tulevaisuuden näkymät eivät ole vielä läheskään selvillä, joten tähän joutuikin paneutumaan hieman tarkemmin.

Tunti oli hyvää PowerPointin kertausta ja luulen että tunnista oli hyötyä minulle, sillä selvästi oli perusasiat hieman päässeet unohtumaan. Toivotaan että asiat jäivät mieleen tällä kertaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti