maanantai 10. lokakuuta 2016

Tunti 3

Kolmannen tunnin ajatuksia..

Tällä tunnilla aloitimme Word-tehtävät. Saimme kaksi tehtävää joiden aiheina oli urheilu ja niiden tarkoituksena oli että oppisimme Wordin eri toimintoja ja työvälineitä. Itselläni oli kiire töihin, joten ehdin tekemään vain ensimmäisen tehtävän ja toisen sain tehdä vasta myöhemmin itsekseni.

Tehtävät sujuivat suurin piirtein mutkitta, vaikka jotkut kohdat aiheuttivatkin hieman päänvaivaa. Nämä tehtävät olivat itselleni taas kerran hyvää kertausta siitä, miten Wordiä käytetään oikeaoppisesti. Tehtävät olivat kuitenkin sen verran perustasoa, ettei minun olisi mielestäni edes tarvinnut tunnille mennä, vaan olisi riittänyt että teen ne yksin kotona. Tehtävät olivat hyvin selkeästi ohjeistettu, mikä helpotti niiden tekoa huomattavasti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti